Olipa kerran, kaukana idässä, seikkaileva alkemisti ja maanäytteiden tonkija. Erään golfkentän laidalta hän löysin kiinnostavan palan maata. Siitä hän löysi bakteerin, aivan uuden, ja antoi sille nimen - Streptomyces Avertimilis.
Sitten, alkemistiystäviensä kanssa hän vei maanäytteen suureen Lännen maahan jossa tuosta palasta mutaa tehtiin voimakas lääkerohto.
Se oli rohto joka sopi moniin tauteihin, niin ihmisille kuin eläimille, ja niin suuri oli sen taika että palkinnoista suurin annettiin sen löytäjille.
Alkemisti Satoshi Ösmura _ kuva Robert Grump
Suuressa Lännen maassa elämä kukoisti. Ihmiset elivät mukavaa, turvallista ja helppoa elämää. Heillä oli paljon mitä he tarvitsivat ja vieläpä paljon enemmän.
Lännen maan ihmiset halusivat elämänsä tavan kestävän aina ja ikuisesti. Siksi he valitsivat keskuudestaan parhaimmat ja löivät heidät ritareiksi. Sitten he pyysivät heitä:
"Voi ritarimme, tehkää tulevaisuudesta ikuisesti parempi kuin menneestä."
Ja ritarit tekivät.
Mahtavia linnoja rakennettiin ritareille ja niitä kutsuttiin instituutioiksi. Itseään ritarit kutsuivat tiedemiehiksi, bisnesmiehiksi, virkamiehiksi ja byrokraateiksi. Heidän säihkyvät haarniskansa olivat puvut ja puhtaat laboratoriatakit. Yleisesti hyväksyttiin, että näillä ritareilla oli "oikea tieto". Ihmiset kutsuivat ritareitaan eksperteiksi ja he näkivät että näin oli hyvä.
Linnan ritarit tekivät kansalle monia asioita heidän helppoa elämäänsä varten. Helposti purtavaa ruokaa, helposti katsottavaa viihdettä, helposti ymmärrettäviä uutisia, helposti käytettäviä aseita ja helposti pelattavia videopelejä.
Ja jos joku silti tuli ahdistuneeksi, tekivät he helposti käytettäviä opiaatteja ja fidget spinnereitä.
Ja lännen ihmiset rakastivat ritareitaan heidän tehtyään elämänsä vielä helpommaksi, mukavammaksi ja turvallisemmaksi.
Ritarit rakastivat ylistystä. Mutta myös kritiikkiä he kuulivat, jopa väitteitä siitä ettei heillä olisikaan "parasta tietoa"
Näistä väitteistä he kauhistuivat. Pitääkseen maineensa "parhaan tiedon" haltijoina, ritarit pystyttivät suuren temppelin keskusaukiolleen, ja tätä he kutsuivat kultaisen tiedon temppeliksi. (KTT)
Lännen maan ihmisille he julistivat.
"Teidän turvallisuutenne tähden, olemme pystyttäneet kultaisen tiedon temppelin. Nyt olemme temppelin ritarit ja vain me valmistamme parhaimman ja totisimman tiedon. Näin me teemme, jottei mitään pahaa ja epämukavaa tapahtuisi suuressa lännen maassa. Mutta kultaisen tiedon temppeliä varten me tarvitsemme hieman kultaa. Okei?"
Ihmiset hurrasivat sekä antoivat runsaasti kultaa, sillä he luottivat ritarehinsa ja pitivät heidän mukavista keksinnöistään.
Mutta kaikki eivät hurranneet.
Joillakin ritareilla oli uuden ja tuntemattoman etsimisen intohimo sydämissään. He kokivat kultaisen tiedon temppelin estävän heitä, joten he lähtivät linnasta ja jatkoivat etsintäänsä itse.
Vuodet kuluivat Lännen maassa, kunnes eräänä tummana talvena, saapui Lännen maahan tauti.
Lohikäärme se oli, ja ihmiset suuressa lännen maassa peljästyivät sitä suuresti, niin että ensimmäistä kertaa elämässään he kokivat vessapaperin puutteen.
Ihmiset ryntäsivät linnan luokse ja rukoilivat ritareitaan.
"Eksperttimme ja helpon elämämme antajat, tappakaa tämä lohikäärme!"
Ja ritarit vastasivat.
"Älkää pelätkö, me tapamme lohikäärmeen, kuten olemme aina tehneet."
Ja linnan ritarit kiiruhtivat sekoittamaan aivan uudenlaista ja mahtavaa rohtoa Lohikäärmeen surmaamiseksi.
Mutta aniharva suuressa lännen maassa todella tiesi, kuinka monimutkaiseksi oli alkemistin työ käynyt linnan muurien sisäpuolella ja kultaisen tiedon temppelissä.
Ritarit olivat saaneet ihmisiltä jo runsaasti kultaa. Siksi linna oli kasvanut suureksi, ja lukuisia uusia torneja, norsunluusta veistettyinä, oli pystytetty linnaan.
Myös ritareiden määrä oli kasvanut. Heitä istui nyt monien pyöreiden pöytien äärillä jotka toimivat monilla uusilla alkemian aloilla.
Nyt mukana oli julkinen huutelu, jota kutsuttiin mediaksi. Sekä kullan kierrätys jota kutsuttiin pörssiksi. Ja kun myös kuninkaat sekä kuningattaret, joita kutsuttiin poliitikoiksi, olivat ryhtyneet istumaan samoissa pöydissä, ja kun ritarit vaihtoivat pöytiä nopeammin kuin pukivat haarniskoitaan, alkoi se kaikki olla jo niin paksua itseensä kiertynyttä kaaosta, että ne muutamat rehelliset jotka linnan sisälle näkivät, puistivat päätään ja sanoivat... "Voi vittu mikä soppa."
Suuri määrä riitaa ja turnajaista tapahtui linnan muurien sisällä ritareiden taistellessa siitä, kuka pääsee lähimmäksi kultaista tietoa. Ja tässä kilpailussa, eivät he enää nähdä kultaisen tiedon temppeliä totuuden lähteenä, vaan lähteenä omalle maineelleen omassa norsunluisessa tornissaan.
Niinpä aikojen kuluessa, temppelin ritarit, vaikka aivan tavallisia ihmisiä olivatkin, unohtivat että tieto on rajatonta ja alati kasvavaa, ja siksi he lopulta erottivat toisistaan tiedon ja viisauden.
Ja sellaiseksi kasvoi heidän ylpeytensä, että eräs heistä julisti linnan parvelta. "minä olen alkemia" ikään kuin hän olisi jumalaksi julistettu.
Mutta silti ihmiset hurrasivat, sillä he olivat niin kasvaneet luottamaan kaikkeen mitä linnan sisällä tapahtui, ja vielä enemmän he ritareitaan rakastivat kun nämä sanoivat:
"Teidän kullastanne, me kukistamme lohikäärmeen ja palautamme teille mukavuuden ja hyvin voinnin ikuisuudeksi."
Mutta sillä aikaa, nuo uteliaat ja seikkailulliset ritarit, ne jotka olivat linnansa hylänneet, olivat tutkineet lohikäärmeen hännästä hampaisiin. He olivat kokeilleet uusia aseita, ja kuinka ollakaan, he huomasivat bakteerin idän golfkentältä, Streptomyses avertimiiliksen, voivan kukistaa lohikäärmeen.
Ja niin nuo ritarit kiiruhtivat suureen linnaan ja kolkuttivat porteille.
"No, onko se sitten hyvä?"
"No, onko se sitten hyvä?" kysyivät temppelin ritarit kuullessaan bakteerirohdosta.
"On! Se on tosi hyvä!" vastasivat ritarit portilla.
"Mutta, onko siinä kultaisen tiedon temppelin leimat? Entä muniiko se kultaisia munia?" kysyivät temppelin ritarit epäillen.
"No ei, se on oikeastaan vain tomua maasta. Mutta se on törkyhalpa!"
"Kuinka me voimme tuottaa hyvinvointia ja turvaa ihmisille jos se ei muni kultaisia munia?"
"Se on hyvä niin kuin se on. Oikeastaan se muuttaa lohikäärmeen vain korppikotkaksi."
Siitä temppelin ritarit kauhistuivat.
"Ei" he huusivat "Lohikäärme on mahtava. Se on tultasyöksevä ja lapsia syövä hirviö. Sitä vastaan tehtävään rohtoon tarvitaan paaaljon kultaa.."
"Emme suinkaan sano ettei rohtonne olisi väkevä, mutta jos vielä käytämme lisäksi tätä bakteerirohtoa, on lohikäärmeellä oikeastaan vain pahanhajuinen hengitys..."
"Ei. Maasta tongitut rohdot eivät toimi. Lohikäärmerohto tarvitsee paljon kultaa ja ritareita valkoisissa laboratoriotakeissa. Kaikki tietävät sen. Se on... onn... suuressa tiedossa!"
"mutta... kuinka voitte tietää lohikäärmeestä kaiken?"
"Koska meillä on linnamme temppelissä kaikki tieto."
"Kaikki? Saako sen nähdä?"
"Ei. Menkää pois."
Ja niin linnan portit sulkeutuivat ritarien edestä.
Kuultuaan rohdosta joka olikin maata eikä kultaa, olivat temppelin ritarit järkyttyneitä. He jatkoivat työtään oman rohtonsa parissa. Siihen kului vuori kultaa sekä uusimmat norsunluisten tornien innovaatiot. Rohto sai juhlallisesti KTT:n leiman ja jaettiin ihmisille käytettäksi.
Kansa otti rohdon vastaan suurella innolla. He näkivät sen taian toimivan, ja siitä he ylistivät ritareitaan suuresti.
"Ihmisen luoma ihme tämä totisesti on! Meidän mahtavilta tempperiritareilta!"
Mutta... sitten kävi ilmi, että lohikäärme kasvatti uusia päitä. Eikä temppeliritareiden rohto toiminutkaan kuten piti, vaan sitä jouduttiin käyttämään uudestaan ja uudestaan...
Temppeliritarit julistivat kansalle.
"Älkää hätäilkö! Tarvitaan vain hieman lisää kultaa ja aikaa"
Silloin ihmisistä uteliaimmat ryhtyivät katsomaan muita vaihtoehtoja. Heidän katseensa osui bakteerirohtoon. Ja kun he näkivät, miten sitä menestyksellä käytettiin suuren läntisen maan rajojen ulkopuolella... alkoivat he tehdä kysymyksiä ja niin alkoi...
... Rohtojen Sota.
Kun temppeliritarit tajusivat bakteerin idästä todella kykenevän lyömään lohikäärmeen, tajusivat he miten tuo tieto saisi heidät näyttämään hölmöltä kansansa silmissä.
Mutta ennen kaikkea he tajusivat voivansa menettää kultaiset munansa joita heidän oma rohtonsa heille muni...
Niin temppeliritarit istuivat samoihin pöytiin sadunkertojaritareiden kanssa. Ja yhdessä he ryhtyivät kertomaan satuja itäisestä bakteerista.
Ensin se ei ollut edes vale. Vain pieni säle sanaa, tai vain pieni linnun twiittaus. Mutta pienistä valheista kasvoi suuri valhe, suurempi kuin mahtavin mammutti, ja sen nähdessään oli pian lähes mahdotonta uskoa katsovansa valhetta.
Bakteerirohdosta sadunkertojat julistivat...
"Hevosille se on, ja ihmisen vatsan se ripulille saa. Hävetköön se hölmö, joka uskoo sillä lohikäärmeen kukistavansa."
Niin valheet alkoivat myrkyttää ihmisten kielet... ja myös temppeliritareiden rohdosta kasvoi valheita...
"Myrkkyä se on, tehty meitä surmaamaan, jotta pahat temppeliritarit voisivat maailmaa johtaa ja orjuuttaa!"
Niin jatkui rohtojen sota, ja sille jonka silmissä vielä asui tarkkaavaisuus, näkyi kuinka Lohikäärme, temppeliritarit ja rohdot, olivat yhdessä luoneet pahan taian, kuin mustan pilven ihmisten mieleen.
Ja pahinta tuossa taiassa oli se, että ihmiset menettivät kykynsä nähdä totuutta ja ihmettä elämässään. Siksi, vaikka ihmiset kuulivatkin toden sanoja kummastakin rohdosta, eivät he niihin tahtoneet uskoa vaan valitsivat omasta suustaan toisten sinne laittamia valheita puhuttavakseen.
Ja lopulta oli suuri lännen maa sakeana syyttäviä sormia sekä likaisia sanoja, eikä kenelläkään ollut enää mielessään iloa.
Mutta oikean tiedon temppeliritareista pahimmat, näkivät miten se oli hyvä, sillä kun ihmiset kutsuivat toisiaan hölmöiksi, eivät he nähneet heidän hölmöyttään.
Sitäpaitsi he saattoivat tehdä vuorittain lisää kultaa tekemällä onnettomille ihmisille uusia rohtoja ja leluja.
Niin oudoksi muuttui totuus rohtojen sodassa, että harva enää tiesi mikä oli totta, eivätkä ihmiset enää luottaneet toiseen, ja siksi monista tuntui elämä turvattomalta. Rohtojen sodassa kaikesta tuli pro ja anti, musta ja valkea, tai oikea ja vasen.
Rohdoista huolimatta ihmisiä pelotti ja ahdisti yhä enemmän. Ja koska ihmisen sydämessä turvallisuus ja luottamus lepää totuuden päällä, ryhtyivät ihmiset hakemaan turvaa siitä ainoasta paikasta missä uskoivat totuutta olevan - oikean tiedon temppeliritarien linnasta.
Mutta linnan kuninkaat ja kuningattaret, tai poliitikot, kuten heitä kutsuttiin, eivät tienneet mitä tehdä.
He eivät tahtoneet näyttää hölmöltä kansan edessä, ja siksi yltyi hätä heidänkin sydämissään, sillä kukapa tahtoisi valita kuninkaakseen hölmön?
Siksi he ryhtyivät käyttämään oikean tiedon temppelin leimaa itse. Ja koska ihmiset halusivat turvaa, tekivät he päätöksiä kuten kansa halusi, hyläten totuuden turvallisuuden hyveen vuoksi. Ja niin heitä neuvoivat myös rohtoa valmistavat temppeliritarit, jotka näkivät, että näin he saisivat pitää kultaiset munansa.
He sanoivat ihmisille
"Vain temppelin rohto on oikea ratkaisu. Sitä kaikille ja vain siten lohikäärme lentää pois!"
Ja ne jotka kysyivät järjen valo sanoissaan...
"Emmekö tarvitsisi kaikki rohdot tähän taisteluun? Kultaiset ja maasta kaivetutkin?"
heidät vaiennettiin...
ja näin antoivat lännen vapaat ihmiset pois vapautensa, uskoen kaiken mitä linnan kuninkaat heille kertoivat.
Ja niin näytti tarkkaavaiselle silmälle, että rohtojen sodassa hullut uskoivat olevansa järkeviä, ja järkevät alkoivat epäillä olevansa hulluja.
Aikaa kului, ja eräänä myöhäisenä iltana oikean tiedon temppelin ritarit pelasivat golfia.
Ja niin olivat heidän silmänsä täynnä kullan kimallusta, etteivät he enää kyenneet näkemään ratansa ulkopuolelle, missä luonto lepäsi rauhassa ihmisten toimista sivussa.
Ja siksi oli heidän mielestään lopullisesti kadonnut tärkeä totuus - että luonnossa, ihmeet ovat luonnollinen juttu.
Ja heitä katsoi joku sen kaiken vielä ymmärtävä, itsekseen virkkoen:
"Kaikki tämä typeryys syntyi, koska ihmiset suuressa lännen maassa ovat niin tottuneet helppoon elämäänsä, ja siksi uskovat että suuressa lännen maassa olisi ainoastaan hyvää. Eivätkä he siten kyenneet uskomaan maastaan ja linnoistaan mitään pahaa, eivätkä itsestään myös.
Eivätkä he siksi nähneet, ettei taistelu ollut rohtojen välinen, vaan taistelu oli sota ihmisen itsensä sisällä, itseään vastaan."
Kun temppelin ritarit lopettivat pelinsä, laski aurinko suuren lännen maan ylle ja yöstä näytti tulevan erittäin tumma ja synkkä.
Mutta... jotkut valoisat silmät näkivät, että streptomyces avertimilis ei ollut ihme vain ihmisen keholle, mutta ihme myös mielelle, sillä se voisi rikkoa mustan taian jonka lohikäärme oli ihmisten mieliin luonut.
Mutta kuinka tuo ihme tehtäisiin, jää vielä nähtäväksi, sillä lohikäärmeen taika on ihmisen luoma ja siksi tuo ihme on ihmisen myös itse tehtävä.
Streptomyces Avertimilis Ivermectina